Ostimme puistovahdilta teltta- ja kalastusluvat. Puistovahdin mukaan kukaan muu ei ollut ilmottautunut vaeltamaan tänä viikonloppuna ja uskoi meidän näkevän karhuja. Sovimme, että jos emme palaisi maanantaiaamuun mennessä, lähettäisivät helikopterin meitä etsimään. Otimme ensimmäiset vaellusaskeleet ennen puolta päivää. Maisema oli uskomaton, sää lämmin ja aurinkoinen. Polku oli pehmeä ja loistavassa kunnossa aina puolimatkaan saakka. Puolimatkan jälkeen ei kaatuneita puita oltu vielä polulta siirretty, vesiesteitä riitti ja matkanteko hidastui esteitä ylitettäessä. Kuitenkin se teki matkasta jännittävän (ja sai jalat naarmuille sekä kainalot kaipaamaan deodoranttia).
Iltapäivästä 16 kilometrin jälkeen saavuimme telttapaikalle Kingsmere järven pohjoisrannalle. Telttailijoita oli lisäksemme kymmenen! Pystytimme teltat ja keitimme rannalla kahvit. Järvivesi oli jäätävää. Kalastimme. Illallinen leirinuotiolla maistui hyvälle. Yöksi nostimme karhutorniin kaiken tuoksuvan: eväät, roskat, ja saippuat. Vaelluksen jälkeen en edes miettinyt karhuja, väsytti ja uni maistui.
Aamulla vaelsimme viimeiset kolme kilometriä Beaver Lodgelle Ajawaan järven rannalle ilman rinkkoja. Matka taittui ripeästi kellojen kilistessä. Grey Owl oli asunut mökissä kahden lemmikkimajavansa kanssa (...viisas vaimo kieltäytyi jakamasta asumusta majavien kanssa, joten ylemmäksi rannalle oli rakennettu toinen viihtyisämpi mökki). Vaikka itse mökit olivat vaatimattomat, oli mukava että matkalla oli määränpää.
Kotimatka taittui ripeästi. Kingsmere järvestä oli vuorokaudessa sulanut kaikki jää. Edelleenkään polullemme ei osunut yhtään karhua. Viimeiset neljä kilometriä olivat tuskaa: jalkoja särki ja kantamus painoi, mutta ajatus levosta ajoi eteenpäin.
Automatkalla majapaikkaan ylitti autotien äitikarhu ja kolme pentua.
1 comment:
Arvasin, että ne karhutkin sieltä vielä löytyy!
Ihania kuvia, olisipa kiva päästä vaeltamaan.
Post a Comment