Vihdoinkin puolikanadalainen

Olen vihdoinkin Kanadan vakinainen asukas tai maahanmuuttaja (jokainen valitkoon sopivimman termin: permanent resident tai landed immigrant). Nyt minulla on melkein kaikki samat oikeudet kuin kansalaisella. Ainoana erona en voi äänestää taikka asettua ehdokkaaksi vaaleissa. Virallista maahanmuuttoa varten jouduin poistumaan Kanadasta ja kävimme kirjaimellisesti tekemässä U-käännöksen Yhdysvalloissa. Rajalla kaikki sujui erittäin mutkattomasti ja kaikki vain ihmettelivät, kuinka hakemukseni prosessoitiin niin nopeasti (kokonaisaika puoli vuotta). Sain lämpimät onnittelut ja Kanada-pinssin. Ha haa!

Ajoimme siis perjantaina eteläiseen Saskatchewaniin. Yövyimme Estevanin kaupungissa lähellä rajaa. Estevan on öljy- ja kivihiilikaupunki ja lukemattomat öljynporauspumput sen pelloilla muistuttavat lähinnä Maailmojen Sotaa. Öljy heijastuu myös kaupungin väestössä: hotellin baarissa (the Beef!) oli noin 50 miestä ja neljä naista (olin siis se neljäs). Lauantaina rajamuodollisuuksien jälkeen ajoimme vielä takaisin Saskatooniin ja osallistuimme hummeripäivällisille (...niin herkullista ja niin sotkuisaa).


Sunnuntaina täällä oli isäinpäivä ja kävimme Manitou järvellä piknikillä sekä kellumassa. Manitou järven veden parantavan vaikutuksen löysivät intiaanit ja legendan mukaan vesi tulee suoraan suuresta hengestä (Great Spirit). Tämä "Parantavan veden järvi" (Lake of the Healing Waters) sisältää niin paljon mineraaleja että siinä on helppo kellua ja sinne on mahdotonta upota. Ainoana esteettisenä haittapuolena vesi on ruskeaa ja haiskahtaa hieman. Kuitenkin, kylpylässä kelluminen oli mitä sopivin hoito loputtoman autossaistumisen jälkeen!

Talokuulumiset seuraavassa numerossa.